perjantai 15. huhtikuuta 2011

Suuria tunteita

Eli siis The Gentlemen's Allince Cross esittelyssä seuraavaksi, uusin suomennettu Arina Tanemuran manga, jonka viimeinen osa on tällä hetkellä myynnissä kaupoissa. Itseltäni kuitenkin puuttuu toiseksi viimeinen ja viimeinen (koska en joskus ehtinyt ostaa sitä toiseksi viimeistä ennen kuin se poistui kaupoista...), mutta nyt odottelen, että posti toisi ne kotiin, tilasin nimittäin lopulta molemmat kun tuli siten hieman halvemmaksi! :) En siis ole vielä lukenut sarjaa loppuun, mutta kohta....!!!

Yhdeksän ensimmäisen kannet :)
Yleisesti en pidä kauheasti shojou-mangasta, mutta RA-KAS-TAN Arina Tanemuraa! <3 Tavoitteeni on kerätä kaikki hänen sarjansa! ^^ Mutta asiaan, tämä kyseinen sarja, The Gentlemen's Alliance Cross (lyhennyksenä käytän GAC:ta) kertoo Hainesta, tytöstä, joka käy Keisarillisen Akatemian lukiota (rikkaiden yksityiskoulu). Haine on rakastunut koulun "keisariin", oppilaaseen, joka huolehtii muiden oppilaiden asioista yhdessä oppilasneuvoston kanssa ja joka on koulussa arvostetuimmassa asemassa. Koulussa oppilaat on jaettu "kasteihin", pronsseihin ja hopeisiin, lisäksi keisari kuuluu yksinään kultakastiin. Haine on pronssi ja hän tekee kovasti töitä yletäkseen hopeaksi ja päästäkseen lähemmäksi keisaria. Erinäisten tapahtumien kautta hän pääsee lähemmäs keisaria, Shizumasaa, mutta kaikki ei ole todellakaan sitä miltä näyttää.

GAC:ssa jokaisella hahmolla on taustalla kipeitä muistoja, jotka ovat vaikuttaneet siihen millaisia he ovat nyt. Sarjan aikana hahmot kohtaavat näitä kipeitä asioita ja kasvavat ihmisinä. Ongelmina on mm luottamuksen puute niin itseen kuin muihin, riittämättömyyden tunne, halu tulla hyväksytyksi omana itsenään, halu löytää oma paikkansa, yksinäisyys ja niin edelleen. Ongelmat ovat inhimillisiä ja hahmoihin on helppo samaistua, pirtsakkuuden alle yritetään peittää se, että sattuu. Haine, vaikka hänellä on oma sydäntä särkevä menneisyys, saa omalla toiminnallaan muutoksen aikaan muissa hahmoissa. 

Kuten aiemmin jo mainitsin, en vielä tiedä miten tämä loppuu. Tämä on kuitenkin niitä harvoja mangoja, joista en edes oikein tiedä miten HALUAISIN sen loppuvan. :D Tanemuran sarjoissa on yleensä ollut aika selkeästi se, että kenen kanssa päähenkilö päätyy lopussa yhteen, tästä en todellakaan osaa sanoa. En ole edes varma, että kumman sen pitäisi olla! Vaikka jos IHAN tarkkaan harkitsen ja mietin niin kyllä nyt olen kuitenkin valinnut kummalla puolella olen. :D Suosikkihahmojani ovat Haine, Ushio, Kusame, Takanari, Maguri, Itsuki ja Ryokka. En pidä kauheasti Komakista.. 

Arina Tanemuran piirrosjälki on jotain aivan upeaa, niin täynnä erilaisia yksityiskohtia, ettei sitä voi muuta kuin ihailla. Lisäksi on kivaa kun pokkareissa on aina Tanemuran kaikkia ylimääräsiä kirjoituksia ja kommentteja luvuista ja eri kuvista. Niitä on aina kiva lukea! Vaikka ne kannattaa aina lukea vasta kun on lukenut itse mangan ensin, koska niissä on aika usein juonipaljastuksia! Mutta niistäkin yleensä varoitetaan. :) Tämä on ollut tosi ihana sarja ja haikein ja jännittynein mielin odotan, että saan käsiini ne kaksi viimeistä osaa! 
Ainiin, yksi juttu tässä on minua hieman harmittanut. Haine on nimittäin ilmeisesti melkoisen huono kirjoitusmerkeissä ja hän tekee mokia niiden kanssa aika usein. Näin suomennetussa versiossa ne vitsit menee melkein kaikki ohi. :/ Esimerkiksi Haine sanoo jotain. Muut hahmot kommentoivat taustalla, että "väärä kirjoitusmerkki, eihän tuo tarkoita mitään!" Suomennoksessa Hainen puhekuplassa ei ole mitään vikaa, tai ainakaan sellaista, että itse sen ymmärtäisin virheeksi. Tämä on tietysti täysin ymmärrettävää, eihän nyt tuollaisia pysty kääntämään suomeksi mitenkään järkevästi, mutta harmittavaa silti... :/ 
GAC:ssa on muuten ihan mukavasti huumoriakin mukana koskettavien tarinoiden ja kohtausten lisäksi. Pokkareissa on sitten myös lisätarinoita! ^^

Joka tapauksessa GAC on ihana! Pidän kovasti! <3 Voin suositella täysin sydämin! :D Ainakin minussa tämä herättä suuria tunteita aina itkusta nauruun. ^^ Tässäkin taitaapi olla se +12 merkintä ja omani olen siis hankkinut ihan tavallisista ruokakaupoista aina sitä mukaa kun ne ovat ilmestyneet, hintaa oli aluksi 7,50 euroa, mutta viimeiset ovat olleet 8,50 euroa muistaakseni. Niin juu, ja kaksi vikaa tilasin tosiaan BookPlussalta! Todella hyvä kirjoja myyvä nettikauppa! <3 Siellä GAC:lla oli hintaa 7,95 e/kpl. :) Postikulut ovat siellä normaalisti 2,95 euroa, mutta itselläni oli alennuskoodi, joten ei tarvinnut maksaa postikuluja! ^^


   

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Pitkästä aikaa! :D

Heh... Onpas siitä taas ollut aikaa! No, syynä ovat olleet ihan nuo koulukiireet ja oma saamattomuuteni. Halusin nimittäin tosiaan tehdä nämä esittelyt aakkosjärjestyksessä, mutta en saanut aikaiseksi, että olisin tarttunut Fushigi Yuugin ja lukenut sen kokonaan putkeen! En nimittäin muistanut ennen lukemista sarjasta oikein mitään, joten olisi ollut vähän vaikea kirjoittaa siitä...

Siiiitten, aakkosjärjestyksessä seuraavana olisi Arina Tanemuran manga Full Moon (O Sagashite), mutta valitettavasti en juurikaan pysty sanomaan sarjasta mitään. ^^' Olen ottanut projektiksi kerätä Tanemuran kaikki sarjat (heh) ja tämä on vielä pahasti vaiheessa. Lähinnä koska olen ostellut kyseistä sarjaa tähän mennessä vain Lukuhetkestä ja siellä nyt ei koko ajan ole koko sarjaa. Tällä hetkellä minulla on pokkari 2, 3 ja 5. Yleensä en tee näin, olen nimittäin todella järjestelmällinen, mutta kuka voisi vastustaa 3 euron kappalehintaa?? Mutta järjestelmällisyydeltäni en kuitenkaan pysty aloittamaan sarjan lukemista ennen kuin minulla on ensimmäinen pokkari, enkä jatkaa vitoseen ennen nelosta. :'D Joten en ole lukenut noita ollenkaan. Joskus kyllä luin Full Moonia kirjastossa (suomeksi, omani ovat englanniksi), mutten enää muista mihin asti sarjassa pääsin. ^^' JOTEN esittelen sarjan tarkemmin kunhan pääsen sitä lukemaan! :)


Heh, otin tuon 2. pokkarin kuvan eri kameralla, näköjään eri kokoinen kuva tuli!


Mutta ettei tämä ihan turha postaus ole, esittelen saman tien seuraavan hyllyssä olevan mangan! Nimittäin Fushigi Yuugin Yuu Wataselta. 


Fushigi Yuugin ensimmäisen osan suomalaispainos

Kyseessä on siis suomeksi joku aika sitten kokonaan ilmestynyt manga, joka kertoo tytöstä nimeltä Miaka. Miaka päätyy kirjan (Neljän Jumalan taivaan ja maan kirja) sisälle ja hänestä tulee Suzakun neito, jonka tehtävänä on löytää seitsemän Suzakun tähteä, jotta hän voi kutsua Suzakun ja toivoa. (Suzaku on siis yksi neljästä jumalasta.) Fushigi Yuugi kertoo kaiken voittavasta rakkaudesta ja ystävyydestä. Sarjassa on 18 pokkaria.



Tutustuin tähän jo kauan ennen kuin se ilmestyi suomeksi, lainasin nimittäin huvikseni 5. pokkarin (muistaakseni) joskus kirjastosta englanniksi (mikä on aika omituista, koska nykyään en voisi ajatellakaan lukevani jonkun pokkarin keskeltä sarjaa!). En tuolloin kuitenkaan kauheasti kiinnostunut/innostunut sarjasta. Kuitenkin muistin lukeneeni sarjaa vähän kun se ilmestyi suomeksi, joten ostin kolme ensimmäistä sitä mukaan kun ne ilmestyivät suomeksi. Sitten en ostanut vähään aikaan taas yhtään kunnes innostuin taas ja hankin välistä jääneet nopeasti ja halvalla Lukuhetkestä. :D (Tyypillistä minua siis.) Tätä sarjaa olen lukenut vähän sieltä täältä tyylillä (mikä ei todellakaan ole minulle tyypillistä!), joten luin ekan kerran kokonaan ja oikeassa järjestyksessä vasta tätä varten. Aiemmin oli ollut vähän hajanainen kuva koko sarjasta, mutta nyt selkeni kummasti ja tykästyin nyt enemmän kuin aiemmin tästä tykkäsin!

Tykästyin varsinkin siihen, että sarja oli hauskempi kuin muistin! Taisin muutamankin kerran nauraa ääneen kun tätä yksin luin, vaikka tuli sitä itkettyäkin, ei sen puoleen! :D Hahmoista suosikkejani ovat ehdottomasti Tasuki ja Nuriko! <3 Tykkään kovasti myös Hotohorista ja Amiboshista, ja okei, myös Tamahomesta! :D Tässä sarjassa plussaa ovat ehdottomasti juuri ihanat hahmot, joihin minä ainakin kiinnyin aika kovasti ja hauskuus. Myös se ettei sarjan tapahtumat suju välttämättä juuri niin kuin yleisen kaavan mukaan yleensä tapahtuu on ihan mukavaa vaihtelua, vaikkakin välillä vähän ahdistavaa ja ärsyttävää kun MIKÄÄN ei tunnu sujuvan tai onnistuvan! En osaa tosin sanoa onko se, että hahmoja kuolee kuin kärpäsiä sitten hyvä vai huono asia. Välillä tuli tosiaan itkettyä kovastikin. 

Fushigi Yuugi on kyllä periaatteessa yksi yhtenäinen tarina, vaikkakin siinä onkin kaksi osaa, joista toinen on huomattavasti lyhyempi kuin toinen. Molemmissa "tarinoissa" on siis samat hahmot ja "toisen osan" taustalla on "ensimmäisen osan" tapahtumat. Näkökulmat ei muutu. En oikein tiedä miten tämän selittäisin, mutta tätä näkökulmaani tukee sekin, että "ensimmäisessä" ja "toisessa osassa" on eri pahikset, joita vastaan kamppaillaan. Itsekin yllätyin tästä todella paljon kun yhtäkkiä kesken kaiken pokkarin lopussa lukee "Fushigi Yuugi loppuu", vaikka vielä oli tulossa pokkareita! :o (Minulla on siis tapana aina tarkistaa kuinka monta pokkaria sarjassa on. :D) Mutta on kyllä tutustumisen arvoinen, vaikkei ihan suosikkeihin ylläkään! :) 

Huh, en ole kirjoittanut niin pitkään aikaan, että minusta tuntuu, että tämä teksti oli hieman sekava! o.o Minkä lisäksi ehdin aloittaa jo toisen sarjan lukemisen ennen kuin kirjoitin tämän, joten unohdin suurimman osan niistä asioista, joista olisin halunnut kirjoittaa Fushigi Yuugia koskien! ^^'